Meillä on käynyt kerran oikea tonttu. Se oli sitä aikaa, kun äiti oli pieni ja luunlaiha ja isälläkin oli vielä tukkaa päässä.
Näin minä sen muistan.
Kynttilät palavat punaisissa puisissa kynttilänjaloissa ja ikkunoita koristavat minun ja siskoni silkkipaperista tekemämme ikkunamaalaukset. Mummu ja ukki ovat meillä jouluvieraina. (Sinä iltana otetussa kuvassa ukki kuorii appelsiinia ruskealla puuvillalla päällystetyllä sohvalla, mummu on pistänyt kolottavat koipensa pässinpökkimiin.) Vähän jälkeen aattoaterian äiti lähettää isän esittelemään isovanhemmille taloa, kellaria, saunaa ja pannuhuonetta ja meidät heidän mukaan. Se on hurjan tunnelmallista, jouluista ja ennen kaikkea huisin jänskää! Kun palaamme isovanhempiakin selvästi ilahduttaneelta retkeltä, eteisessä meitä odottaa tonttu! Ihka aito joulupukin tonttu! Aitoudesta ei ole epäilystäkään. Tontulla on mukanaan joulupukin kirjoittama kirje, jonka paperi on kellastunutta ja reunoiltaan ruskeaa. Tämän kouriintuntuvan todisteen takia ei haittaa lainkaan, että tontun pää on tehty paperimassasta, se on puettu pikkusisareni vanhoista punaisista froteevetimistä tehtyyn nuttuun ja se juttelee meille äidin käheällä äänellä nukketeatterin ikkuna-aukosta.
Joulussa on taikaa.
