Loading...
Kirjailija Virve Sammalkorpi2022-04-22T20:32:06+02:00

Tarjous Kirjan ja ruusun päivän kunniaksi

Tarjouksena Kirjan ja ruusun päivän kunniaksi Tehtävä, viihdyttävä ja koskettava tarina teinipojasta, jonka isällä on salainen yötyö. Osta nyt tarjoushintaan 19,90!

Tilaa kirja suoraan kustantajalta ›

Kuulumisia

Jos minun pitäisi nimetä supervoimani, se olisi ehkä pitkäjänteisyys. Mietin tänään Tietämättömien puutarhan lupiineja ja putkia kurittaessani, miten pitkä aika 14 vuotta on. Niin kauan olen ollut palstafiilistelijä. (Viljelijäksi tuskin voi sanoa ihmistä, joka käyttää enemmän aikaa kasvien kuvaamiseen kuin sadon korjaamiseen.) Kuluneiden vuosien aikana kasvimaa on muokkautunut hitaasti, ja tappioita on ollut vähintäänkin yhtä paljon kuin voittoja. Voitotkin ovat monen hyötypuutarhurin mittarilla kyseenalaisia. Tänään huomasin ilokseni, että puolisoni mummon puutarhan saniaisten jälkeläiset ovat yhtäkkiä – kaikkien näiden vuosien jälkeen – intoutuneet leviämään Tietämättömien puutarhan pation vierellä. Alunperin niitä oli kai kolme, ja ne olivat surkeita, huonosti voivia varjokasveja aurinkoisella avomaalla. Ja nyt, tänä keväänä, varoittamatta, ne pönöttävät kokonaisena terhakkaana perheenä pitkin pation reunaa. Miten tyypillistä! Teet hartiavoimin töitä jonkin toisen asian takia, ja vieressä jokin ihan toinen asia kukoistaa! Eikä koskaan voi tietää, milloin H-hetki koittaa. Ja juuri tästä pitkäjänteisyydessä on kyse: teet jotain mihin uskot, vaikka syy- ja seuraussuhteet eivät ole mitenkään ennakoitavissa. Jollain tapaa pitkäjänteisyys on siis sukua optimismille, mikä on tällaisesta paatuneeksi pessimistiksi itsensä kuvittelevasta lähes liikuttavaa. Rokatkaa, saniaiset, rokatkaa – kunnes kuolette janoon! ️

Jos minun pitäisi nimetä supervoimani, se olisi ehkä pitkäjänteisyys. Mietin tänään Tietämättömien puutarhan lupiineja ja putkia kurittaessani, miten pitkä aika 14 vuotta on. Niin kauan olen ollut palstafiilistelijä. (Viljelijäksi tuskin voi sanoa ihmistä, joka käyttää [...]

Olen ehkä yksi maailmanhistorian heikoimmista bilettäjistä. Unohdin tyystin Kirjailijaliiton 125-vuotiskemut, ja heräsin aiheeseen vasta, kun näin eilen tuttujen postailevan olevansa matkalla juhliin. No, asioilla on aina puolensa: jaksoinpahan ainakin tänään herätä virkeänä, edistää F.M:n tarinaa ja lähteä sitten riehumaan kasvimaalle. Kevät, suosikkivuodenaikani myös siksi, että kevään jälkeen tulee kesä. Uutta pukkaa! Myös mustikoita. (Toivottavasti.)

Olen ehkä yksi maailmanhistorian heikoimmista bilettäjistä. Unohdin tyystin Kirjailijaliiton 125-vuotiskemut, ja heräsin aiheeseen vasta, kun näin eilen tuttujen postailevan olevansa matkalla juhliin. No, asioilla on aina puolensa: jaksoinpahan ainakin tänään herätä virkeänä, edistää F.M:n tarinaa [...]

Villa Elfvikin luontopolulla kelpasi paistatella päivää Papun kanssa. Jos ei liikaa käännellyt päätä, saattoi kuvitella olevansa maaseudulla, kaukana tornitaloista. Mutta siellä ne siinsivät, korkeat pytingit ja nostokurjet muuttolintujen taustalla… Tosi zen, silti. Teki hyvää ennen peltomarketeissa pyörähtämistä.

Villa Elfvikin luontopolulla kelpasi paistatella päivää Papun kanssa. Jos ei liikaa käännellyt päätä, saattoi kuvitella olevansa maaseudulla, kaukana tornitaloista. Mutta siellä ne siinsivät, korkeat pytingit ja nostokurjet muuttolintujen taustalla… Tosi zen, silti. Teki hyvää ennen [...]

Pääsin joitakin viikkoja – ei kai vielä voi puhua kuukausista – sitten osallistumaan kirjailijaystäväni @sarivee_photography_ n julkkarijuhliin. Sain pirskeistä mukaani romaanin joka on siitä asti odottanut yöpöydälläni. Kun @laura.polaris haastoi minut kertomaan, mitä luen, ajattelin, että vastaukseni olisi Sarin romaani. Kävi kuitenkin niin, että aloin itse kirjoittaa tarinaa, en sitä ensimmäistä enkä toistakaan hyvää ideaani, vaan kolmatta, joka tuntuu selvästi olevan yhtä elinvoimainen kuin kurtturuusu. Ja kun kirjoitan, en voi lukea, tämä on tuttu ilmiö aikaisemmiltakin vuosilta. Ilmeisesti tarinakaistani on ruuhkautunut. Jätän kuitenkin Sarin romaanin toiveikkaasti yöpöydälleni odottamaan ketsuppipulloefektiä; ehkä tarinalogistiikka alkaa toimia, kun oman tarinani keskeiset rakennuspalikat ovat saaneet turvallisesti muotonsa. Sitä ennen: käykää te muut hankkimassa Etäisyys linnuntietä käsiinne ja lukekaa se! Kyseessä on trilogian ensimmäinen osa, joten jatkoa on luvassa.

Pääsin joitakin viikkoja – ei kai vielä voi puhua kuukausista – sitten osallistumaan kirjailijaystäväni @sarivee_photography_ n julkkarijuhliin. Sain pirskeistä mukaani romaanin joka on siitä asti odottanut yöpöydälläni. Kun @laura.polaris haastoi minut kertomaan, mitä luen, ajattelin, [...]

Podcast-sarja: Kävelyjä kirjailijan kanssa