Savonia-palkinnon voittaja 2017.
Paflagonian perilliset kertoo synkänlumoavan tarinan tutkimusmatkasta kauas Luoteis-Venäjälle, Karjalaan 1800-luvun alkupuolella. Virve Sammalkorven maagisrealistinen romaani vangitsee unenomaisella, välillä painajaismaisella tunnelmallaan.
Kohtalokas tutkimusretki välittyy lukijalle nuoren Iax Agolaskyn päiväkirjamerkintöjen kautta. Retken tarkoitus on etsiä alueella huhutusti elävää metsänkansaa. Heitä löytyykin, mutta heillä on häntiä, koko vartalon peittävää karvoitusta, pimeässä näkeviä silmiä… Missä kulkee raja ihmisen ja eläimen välillä – ja onko sillä merkitystä? Tutkimusretkikuntaa avustavilla työmiehillä on puolestaan metsänkansan varalle omat julmat suunnitelmansa…
Kirja muistuttaa ulkoisesti vanhaa tiedekirjaa alaviitteineen. Romaani perustuu Pekka Nikruksen taidevalokuviin, joita on kirjassa mukana kuvaliitteenä.