Virve Sammalkorvelta ilmestyy syyskuussa 2004 romaani Yhtä matkaa.
“- Jos saisin valita, en olisi valinnut tätä. Eläisin toisin, kaukana täältä. Jossain missä olisi lämmintä, huoletonta, vapaata vaikka köyhää. Mutta, Kirsikka nauroi, tämä oli hänen lempilauseensa, – kaikista mieluiten olisin miljonääri.”
Kirsikka rakastaa yllätysvieraita. Mikään ei ole niin toiveikasta kuin ovikellon kilahdus kesken television katselun. Hänestä on ihanaa nousta sohvalta, avata ovi, toivottaa tulija tervetulleeksi, sytyttää kynttilät ja nostaa viinipullo pöytään. Ja musiikki! Eksoottiset sävelmät tuovat häivähdyksen maailmasta, jossa ei ole laskuja, arkipäiviä, räntäsateita, televisiolupatarkastajia, viranomaisia, vuoronumeroita, jonoja eikä yksinäisyyttä sen jälkeen, kun vieraat ovat lähteneet.
Jos Hannan olisi pitänyt piirtää Kirsikan juhlien kulku, hän olisi käyttänyt nousevaa käyrää kuvaamaan juhlajärjestelyjä, jyrkästi nousevaa käyrää puolestaan vieraiden tuloa ja pintansa pitävää käyrää kuvastamaan itse juhlaa. Kun osa vieraista lähtee, käyrä laskee ensimmäisen kerran, mutta romahtaa täydellisesti vasta, kun viimeinenkin vieras joutuu luovuttamaan.
Yhtä matkaa -romaanin päähenkilöinä on kaksi täysin erilaista naista, nuori äiti ja teini-ikäinen tytär, ja näyttämönä kahden makuuhuoneen asunto betonilähiössä. Kysymys kuuluu, onko onni vain hissimatkan päässä vai paljon vaikeammin saavutettavissa.
“- Minä en oikeastaan välitä juhlimisesta, Hanna kiiruhti tunnustamaan. – Juhlat ovat tylsiä . Ne noudattavat aina tiettyä kaavaa. Ihan tavallisessa elämässä tapahtuu paljon enemmän.”
