Vaaliehdokas mainostaa televisiossa olevansa sen ja sen asian puolesta. Spontaanisti puoliääneen kysäisen: Mutta ketä vastaan? Nokkeluuteni naurattaa sekä minua että miestäni. Asia ei ole meistä kummastakaan kuitenkaan sen arvoinen, että jäisimme märehtimään sitä sen kummemmin. Meillä on parempaakin tekemistä: kissan hiekka-astia pitää tyhjentää, tekstejä pitää kirjoittaa, verkkosivuja suunnitella, vanhoja puutuoleja kunnostaa, asuntoa siivota, Internetissä surffata, telkkaria töllöttää ja niin edelleen ja niin edelleen. Jossain takaraivoni perukalla käväisee kuitenkin ajatus: Onko puolesta vastaan? Tai vastaan puolesta? Vai onko puolesta puolesta ja vastaan vastaan ja sillä sipuli?
Jos yli kymmenen tuhatta suomalaista äänestää eduskuntavaaleissa Tony Halmeen puolesta, ketä vastaan he ovat? Tai jos Maija Vilkkumaa on Tony Halmetta vastaan, kenen puolesta hän on? Tai vielä hankalampaa: jos USA on Irakia vastaan, kenen puolesta se sotii? Vai onko mahdollista olla jonkin asian puolesta, olematta jotain asiaa vastaan, vaikka kävisikin radikaaleihin toimenpiteisiin sitä toista asiaa ajaakseen? Niin. Kannanotot ovat hankalia, päätökset vielä hankalampia. Akateeminen pohdiskelu, punniskelu ja väittely, niin arvostettua kuin se onkin, on helppoa sen rinnalla, että pitäisi todella valita se, kenen lauluja laulaa. Toisaalta taas – ne jotka pohdiskelevat, punniskelevat ja heittelevät keskenään teoreettisia ajatuksia, eivät ehkä niin kerkeästi hyppää telaketjuille vain pohtiakseen, punnitakseen ja väitelläkseen jälkikäteen siitä, kenen syy on, että maailmalla riehuu isorokko ja lööpit ovat mustanaan kuolinuutisia.
Harrastan nyt pikkunäppärien aasinsiltojen rakentelua ja päädyn tapani mukaan kirjoittamiseen. On olemassa kirjailijoita, jotka ajavat teoksissaan jotain asiaa. Heillä on aate. Sitten on kirjailijoita, jotka eläytyvät milloin yhteen, milloin toiseen aatteeseen ja löytävät jyvän sieltä mistä joku toinen akanan. Heillä on ajatuksia (sulkematta pois mahdollisuutta, että aatteissakin olisi ajatusta) ja heillä saattaa olla jopa ymmärrystä. Ymmärystä mihin? Vähän ymmärrystä vähän kaikkeen, luulen. He eivät ehkä ole niitä, jotka vievät asioita eteenpäin, mutta kenties he eivät myöskään ole niitä, jotka vievät panssarivaunuja eteenpäin. En tiedä. Harrastan tässä vain pikkunäppärää akateemista pohdiskelua kissanhiekka-astian tyhjentämisen ja telkkarin töllöttämisen välissä. Tuntuu kuitenkin ihan hyvältä, että on ajatuksia, vaikkei aatetta olekaan.
Jollei ajatus sitten ole aate?
Ajattele, älä sodi?