Olin joko tulossa kipeäksi tai saanut jo jonkin taudin. Joka tapauksessa hikoilin kuin minulla olisi ollut jossain vaiheessa kuumetta, joka oli laskemassa. Kuumetta en voinut mitata. Olin mökillä enkä löytänyt mistään kuumemittaria. Tuumin, että ulkona oli tosin helle. Joskin hiki tuntui erilaiselta kuin yleensä suomalaisessa hellesäässä. Mietin, pitäisikö minun tiskata (en olisi millään jaksanut!) tai siivota (ei, ei millään!). Mieleni teki kirjoittaa, mutta muut mökillä samaan aikaan lomaansa viettävät olivat ryhtyneet rakennusprojektiin, joten kirjoittaminen olisi vaikuttanut velttoilulta. Tiesin, ettei minusta olisi hyötyä rakennustyömaalla, mutta silti ajattelin, että minun pitäisi osallistua siihen tavalla tai toisella. Vaikka vain seisomalla vieressä ja antamalla hyviä ohjeita. Kävin keittämässä rakennusmiehille kahvit ja hikoilin itseni rusinaksi. Totesin, ettei minusta ollut työntekoon ja hain suosiolla kannettavani ulos. Päätin ryhtyä häpeilemättä kirjoituspuuhiin. Iltapäivällä minulla oli puoli liuskaa tekstiä kasassa. Tajusin: tämähän on minun työtäni.
Velttoilua
Virve|2010-06-15T22:09:55+02:007 elokuun, 2002|Muistiinpanot|Kommentit pois päältä artikkelissa Velttoilua