Katilla on puolen vuoden ikäinen poikavauva. Hän on juuri muuttanut miehensä Henkan kanssa uudelle asuinalueelle keskelle peltoja. Kun Henkka joutuu lähtemään isänsä sairasvuoteen ääreen, Kati jää yksin lapsen kanssa. Yksinäisyys ja työtaakka ovat raskaita, mutta onneksi on olemassa Väinö. Miehen elämä on ihailtavan helppoa, ylellistä ja ennen kaikkea jännittävää. Väinön kanssa Kati pääsee paikkoihin, joista hän voisi muuten vain haaveilla. Väinö myös tutustuttaa hänet iloiseen seurueeseen, pianistiin nimeltä Toivo ja nuoriin naisiin, Lillaniin ja Selmaan. He tuovat Katin elämään hänen kipeästi kaipaamiansa sosiaalisia suhteita, elämäniloa ja yllätyksellisyyttä. Heidän kanssaan aika menettää merkityksensä.

Energistä syksyä!

Leena Lehtolaisen perheessä kaikki saavat kirjalahjoja. Hän lukee itsekseen jouluevankeliumin joka joulu. Lehtolaisilla saa aamukahvipöydässä lukea, mutta ruokapöydässä kaikkien ollessa koolla kirjat laitetaan odottamaan. – Yksin syödessä saa tietysti lukea, Leena naurahtaa. Hän on toivonut pukilta suosikkinsa Pirjo Hassisen Kuninkaanpuistoa. Toivottavasti hän myös saa sen, koska voi tulla aika muuten pitkäksi. Leena ei jouluna kirjoita, vaan keskittyy lukemiseen ja joulutunnelmaan – olemiseen.

Paula Havaste toimii tiedepuisto Heurekan ohjelmapäällikkönä, mutta siinä sivussa on kirjoittanut jo kaksi romaania. Hänen mielestään kirja on paras ja tärkein lahja. – Kirja antaa mahdollisuuden mielikuvituksen ja leikin elämykseen, matkaan kohti tuntemattomia maita turvallisesti omalla sohvalla loikoillen. Itselleni mieluisin kirjalahja olisi lapsieni kirjoittama tarina tai runo, Paula sanoo. Lapsilleen hän antaa lahjaksi sellaisia kirjoja kuin itsekin haluaisi uppoutua kuten paksut fantasiakirjat. – Lapsuuteni jouluista muistan ne ihanat hetket, jolloin ulkona paukkui kova pakkanen ja sai käpertyä sohvannurkkaan lukemaan. Nykyään en ehdi lukea niin paljon kuin ennen, koska kolmas romaanini on hyvässä vaiheessa. Kirjoittamisesta en pidä lomaa, koska kirjoittaminen on nimenomaan lomaa minulle, mieluisin harrastukseni, hän toteaa. Havasteen ruokapöytä on varattu yhdessäololle ja kuulumisten vaihdolle. – Toki viikonlopun kiireettöminä aamuina meilläkin saa lukea!

Aina jouluksi kotiin, voisi olla Anja Snellmanin motto. Kakkoskodissaan Kreetalla Anja viihtyy mainiosti, mutta joulun hän viettää aina Suomessa. Joulupöydässä heillä luetaan Raamatun vanhaa käännöstä. – Minun joululahjani löytyisi divarista, Anja vinkkaa joulupukille, Selma Lagerlöfin tuotantoa. Usein jouluna luen paljon elämäkertoja, ne sopivat jotenkin joulun tunnelmaan. Yritän olla kirjoittamatta jouluna, joskus siinä onnistunkin. Meillä ei lueta ruokapöydässä, jos on juhlat tai ystäviä syömässä. Muuten luetaan syödessäkin, nyökyttelee Anja.

Virve Sammalkorven lahjat on paketoitava kunnolla! Hän näet hypistelee innolla lahjapakettejaan. – Lukemisen nautinto alkaa pakettien hypistelystä ja sisällön arvailusta.. Jouluun kuuluu usein nuoremman sisareni kirjoittamat joulutarinat. Ne ovat kirjoitettu käsin, kääritty rullalle ja solmittu nauhalla kiinni, Virve kertoo. – Yritän aina hankkia lahjaksi miehelleni tai itselleni jotain takuuvarmaa, hyvää luettavaa. En pidä tietoisesti lomaa kirjoittamisesta, mutta inspiraation iskiessä on mukavaa istahtaa kirjoittamaan jouluntuoksuisessa ja siistissä kodissa. Virve on hakenut joulutunnelmaa välillä Euroopasta. – Esimerkiksi Amsterdam on hyvin viehättävä joulunodotukseen virittävä kaupunki, kukka-asetelmineen ja kadulla myytävine kuusineen. Silti joulu on vietettävä Suomessa, Virve tuumii. – Kauan olin lujasti sitä mieltä, että ainoa oikea joulunviettopaikka on lapsuuteni lumisissa maisemissa Maaningalla, mutta nyt olen jo tottunut Etelä-Suomen vaihtelevaan säähän eikä joulutunnelmaani pilaa edes vesisade. Kysymykseen saako ruokapöydässä lukea, Virve heittää vastakysymyksen. – Entä saako kadulla kulkiessa lukea, hän nauraa. Sitäkin on tehty, vaikka se on vaarallista ja hankalaa. Kyllä meidän pöydässämme saa lukea, mutta toisaalta kotona vietettävää vapaa-aikaa on niin vähän, että ruokaillessa jutellaan.

Minna Valkealahti

Koko juttu löytyy alkuperäisestä osoitteesta: www.perhekerho.net

Yhtä matkaa
Onko elämä juhlaa vai juhlat elämää? Kirsikka elää juhlia varten. Hänen tyttärensä Hanna kaipaa äitiä ja isää – Kirsikalle. Virve Sammalkorven uusin on hilpeän vakava romaani aikuisuudesta ja onnesta.

“- Jos saisin valita, en olisi valinnut tätä. Eläisin toisin, kaukana täältä. Jossain missä olisi lämmintä, huoletonta, vapaata vaikka köyhää. Mutta, Kirsikka nauroi, tämä oli hänen lempilauseensa, – kaikista mieluiten olisin miljonääri.”

Kirsikka rakastaa yllätysvieraita. Mikään ei ole niin toiveikasta kuin ovikellon kilahdus kesken television katselun. Hänestä on ihanaa nousta sohvalta, avata ovi, toivottaa tulija tervetulleeksi, sytyttää kynttilät ja nostaa viinipullo pöytään. Ja musiikki! Eksoottiset sävelmät tuovat häivähdyksen maailmasta, jossa ei ole laskuja, arkipäiviä, räntäsateita, televisiolupatarkastajia, viranomaisia, vuoronumeroita, jonoja eikä yksinäisyyttä sen jälkeen, kun vieraat ovat lähteneet.

Jos Hannan olisi pitänyt piirtää Kirsikan juhlien kulku, hän olisi käyttänyt nousevaa käyrää kuvaamaan juhlajärjestelyjä, jyrkästi nousevaa käyrää puolestaan vieraiden tuloa ja pintansa pitävää käyrää kuvastamaan itse juhlaa. Kun osa vieraista lähtee, käyrä laskee ensimmäisen kerran, mutta romahtaa täydellisesti vasta, kun viimeinenkin vieras joutuu luovuttamaan.

Yhtä matkaa -romaanin päähenkilöinä on kaksi täysin erilaista naista, nuori äiti ja teini-ikäinen tytär, ja näyttämönä kahden makuuhuoneen asunto betonilähiössä. Kysymys kuuluu, onko onni vain hissimatkan päässä vai paljon vaikeammin saavutettavissa.

“- Minä en oikeastaan välitä juhlimisesta, Hanna kiiruhti tunnustamaan. – Juhlat ovat tylsiä . Ne noudattavat aina tiettyä kaavaa. Ihan tavallisessa elämässä tapahtuu paljon enemmän.”

Valintalautakunta romaanista Metsän keskellä maja: Tiukasti keskitetty psykologinen jännäri vie syvälle pimeyden ytimeen. Romaanissa pahimmat pelot muuttuvat todeksi ja silti ei jää epäselväksi, että kaikkein pahinta on pelko itsessään, kauhu, joka pitää majaansa mielen perukoilla. Luontevasti romaanin kokonaisuuteen uppoavien takautumien kautta synkkään kertomukseen läikähtää tilkkanen valoa. Virve Sammalkorpi antaa ymmärtää, että pahimpien pelkojen kohtaaminen on myös tie selviytymiseen.

Muut ehdokkaat ovat: Johan Bargum novellikokoelmalla Avsked, Margaretha Hupa runokokoelmalla De kommer tillbaka, Rakel Liehu romaanilla Helene, Sofi Oksanen romaanilla Stalinin lehmät, Esa Sariola kirjalla Miehelle kuuluu kaikki, Heimo Susi romaanilla Kentauri ja Merja Virolainen runokokoelmalla Olen tyttö, ihanaa!.

Haastattelu Fredrika Runeberg -lavalla
klo 16.00
Kun pelot muuttuvat todeksi
Voiko ihminen tuntea myötätuntoa sitä kohtaan, joka vahingoittaa häntä eniten? Metsän keskellä maja on tarina siitä, miten hyvä ja paha kulkevat käsi kädessä. Haastattelija Micaela Röman.

Signeerauksia Gummeruksen osastolla (6d49)
klo 16.30 -

Virve Sammalkorpi esittelee uusinta romaaniaan Metsän keskellä maja Kirjailijaliiton osastolla A 25 sunnuntaina 5.10. klo 11.