Viikon kirjallisuuskeskustelu on vellonut kritiikin ympärillä. Useimmat tietänevät, mihin viittaan (Arttu Seppänen, HS, 21.3.2023: https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009457531.html). Mutta mikä merkitys kritiikillä – tai sen puuttumisella – on julkaistuille teoksille? Tässä muutamia omia ajatuksia.
Minua kritiikit omasta tuotannostani ovat aina kiinnostaneet. Toki kriitikoiden tekstit eivät ole aina olleet puhtaasti ylistäviä, ja jotkut kommentit ovat tuntuneet joko kohtuuttomilta, naurettavilta tai jopa virheellisiltä. Noissa tapauksissa olen kuitenkin ajatellut, että kriitikkokin on vain ihminen. Minä olen kirjoittanut jotain, hän on kirjoittanut jotain. Osasta näkemyksiä olen ollut samaa mieltä, mutta tehtyä työtä on vaikea lähteä enää muuttamaan. Joistakin näkemyksistä olen saattanut olla samaa mieltä, mutta seisonut kuitenkin oman ratkaisuni takana.
Niin tai näin, useimmiten en ole kokenut kritiikkiä hyödyttömäksi – enkä vähiten siksi, että kritiikin saama palstatila tarjoaa näkyvyyttä teokselle. Mitä muita vaihtoehtoja jää, jos kustantamolla on rajallinen budjetti teoksen markkinointiin? Kaikki kirjailijat tai heidän verkostonsa eivät ole julkisuuden henkilöitä, vaan sana uudesta kirjasta jää pyörimään suppeaan lähipiiriin aktiivisesta sometuksesta huolimatta.
On myös muistettava, että useimpia kirjoja ei oteta valtakunnallisten kirjakauppaketjujen valikoimaan ollenkaan tai ainakaan alahyllyn näytekappalemäärää enempää, joten kirjallisuuskritiikki saattaa olla ainoa heräte potentiaaliselle lukijalle kiinnostua teoksesta.
Siinä missä varsinkin ensimmäiset teokseni nauttivat kohtuullisesta medianäkyvyydestä, viimeisin romaanini Tehtävä ei saanut yhtään palstatilaa, ei kritiikin muodossa tai muutenkaan. Enkä ole asian kanssa yksin. Kritiikin vähentymisen ovat huomanneet monet muutkin useamman kirjan jo julkaisseet. Osittain tämä ilmeisesti johtuu julkaistavien kritiikkien ja kirjallisuusaiheisen sisällön määrän yleisestä vähentymisestä, ainakin uutis- ja aikakauslehdissä. (Onko jollain tarkempaa tietoa? Saa korjata.) Kirjallisuuteen erikoistuneissa julkaisuissa tilanne saattaa olla toinen, mutta kirjallisuuslehdet eivät tavoita samalla lailla suurta yleisöä kuin vaikkapa sanomalehdet. Kirjallisuuskeskustelun aktiivisimmat moottorit tällä hetkellä ovatkin yksityisiä some-tilejä.
Samaan aikaan, kun kuluneen viikon keskustelu möyhää sen ympärillä, millaista kirjallisuutta ja millä perusteilla yksi Suomen suurimmista kustantamoista saa julkaista, osa äänistä muistuttaa, että myös sillä on merkitystä, millaista kirjallisuuskritiikkiä yksi Suomen merkittävimmistä lehdistä julkaisee. Otava on osakeyhtiö, ja jollei yhtiöjärjestyksessä ole toisin määrätty, on osakeyhtiön toiminnan tarkoitus tuottaa voittoa osakkeenomistajille. Ei siis ole mikään ihme, jos julkaisupäätöstä ohjaavat kaupalliset odotukset, eikö vain? Entäpä Helsingin Sanomat? Onko vallan vahtikoiran tehtävä kertoa, millaisia kustannuspäätöksiä kaupallista menestystä tavoitteleva yhtiö saa tai ei saa tehdä? Olettaen että kustantamolla on muitakin missioita kuin taloudellisen edun tavoittelu, pohdinta julkisuuden henkilöiden markkinoinnillisesta arvosta suhteessa heidän kykyynsä tuottaa merkityksellistä kirjallisuutta on varmasti paikallaan. Aihetta olisi kuitenkin voinut käsitellä muutoin kuin yksittäisen kirjallisuuskritiikin muotoon leivottuna.
Kustantamot saavat valtavan määrän käsikirjoituksia, ja olen ymmärtänyt, että kaikkiin niihin ei ehditä kunnolla paneutua. Koska kilpailu kirjallisuuskentällä on kova, sekä kustannussopimus että näkyvyys Hesarin etusivulla ovat lopulta etuoikeuksia. On suurempi todennäköisyys, että lukija löytää keskustelua herättäneen teoksen kuin teoksen, joka päätyy hiljaa kaupan muovailuvahahyllyn alle, jos sinnekään. Mutta vaikka vanha raadollinen totuus kuuluu, että kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta, en rehellisesti sanottuna silti itse haluaisi lukea, että vaikkapa romaanini Tehtävä on niin ala-arvoista sontaa, että sen kustantaminen on ollut suorastaan vastuutonta. Tältä osin kaikki myötätunto ryöpytyksen kokeneelle esikoiskirjailijalle.
Kriitikoiden ollessa hiljaa sananvalta on sinulla. Täältä löytyy kriitikoiden sivuuttama Tehtävä.
Aiheesta ja aiheen ympäriltä:
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kiira-korven-runoteoksen-saama-kritiikki-nostatti-somemyrskyn-kysyimme-ammattikriitikoilta-oliko-hs-n-julkaisema-tylytys-asiallista/8660536#gs.t01tsw
https://meridianliterature.blogspot.com/2023/03/est-modus-in-rebus-kohtuudesta.html
https://yle.fi/a/74-20023719
