Olen joutunut tilanteeseen, jota en osannut edes pelätä. Kustannustoimittajani päätyi lähestulkoon kaikkien yllätykseksi eläkkeelle. Asiaa voisi tarkastella tietenkin myös kustannustoimittajani vinkkelistä, mutta koska ei ole minun asiani kirjoittaa toisten asioista, keskityn omaan tilanteeseeni. Mietin, kenelle kertoisin ideoistani, kenellä testaisin motiivini ja keneltä kuulisin kipakan käskyn jatkaa. Tarvitsisin jonkun, joka jaksaisi minua niin epätoivon kuin itserakkaudenkin hetkinä. Kuulostaa siltä kuin minulta olisi kuollut äiti. Orpo on olokin. Sen lisäksi minulta puuttuu valmentaja, yhteyshenkilö ja työkaveri. Ei ole nimittäin aivan sama, kenelle ajatuksiaan avaa. Ja vaikka avaisikin, kaikki eivät ymmärrä sittenkään. Päivätyössäni mainostoimistomaailmassa olen löytänyt monta samalla tarkkuusasteella ajattelevaa ja huomannut, että mitä helpompaa, sitä helpompaa. Siis kaikki. Joidenkin kanssa ei osaa sanoa edes päivää oikein. Ja jos näin on, selittäminen vain pahentaa tilannetta, sillä eipä aikaakaan, kun komiikan kukkasesta on irronnut piikki jonkun lihaan, omaansa vaikka. Tätä taustaa vasten en ole oikein uskaltanut edes lähteä kyselemään uutta yhteistyökumppania kirjoittamiselleni. Tarinan synnytyksen herkässä alkuvaiheessa kun ei soisi kuulevansa yhtään poikkipuolista sanaa, pelkkiä kannustuksia vain. Kätilöäkö siis kaipaan? Ei olisi pahitteeksi, jos joku pyyhkisi otsaa märällä rätillä ja tarjoilisi sokerilientä pillin kautta. Tuntuuko liikaa pyydetyltä? Jos yhtään lohduttaa, koskee se kuitenkin, molempiin päihin. Enkä tiedä, onko terveellistä tai edes kovin turvallista synnyttää uusia maailmoja ilman asiansa osaavaa ammattilaista. Kirjailijana olen kuitenkin liikkeellä lähinnä vaiston varassa. Tarinan tuloa ei estä mikään, sen kapaloiminen kauppatavaraksi onkin ihan toinen juttu.
Muualla verkossa
Virve — tosi makee juttu yllä!
Vaikee neuvoo, mutta olemalla juuri tinkimättä oma itsesi voitat koko maailman — pala kerrallaan. “Tavoitteilla on tapana toteutua”
Täällä meidän pikkumaailamassa tiedämme jo, että löydät tuon kirotun kustannustoimittajan.
Hän tulee — ei ehkä ratsulla, mutta prosessin pyörteissä astuu luonnollisella tavalla kuvaan. Valitse siis se jonka sydäsesi valistsisi!
Älä tyydy puolinaiseen!!!!!!!
Sua on kiva kuunnella ja avautumalla täysillä olet omimmilasi.
Älä välitä jos joku ei ymmärrä huumorisiasi, niin tiedät että meitä on aina enemmän jotka ymmärtää — siis sen huuumorin kun sinun ei tarvitse jarruttaa. Se valloittaa!
Kun nyt olet surullinen, tunnen sen olevankaunista Bluesia. Ammenna siitä ja anna meidän ihailjoiden kuulla suruasi!
“Valitse siis se jonka sydäsesi valistsisi!“
Joo, tuo on tuttu tunne. Itselläni on ollut monta kustannustoimittajaa ja aina vaihtumiset ovat kuohuttavia kokemuksia; uuden toimittajan kanssa on aloitettava molemminpuolin uudelta pöydältä — kieli, kommunikointi, hienotunteisuus, rohkeus ja avautuminen. Ei se ole ihan yksinkertaista.
Voimia vain, Virve. Tämä on luonnollinen kiertokulku — aina rivit harvenevat. Ikävä kyllä, lopullisesti.
Juttu on jo vanha kuin taivas, mutta mä olisin kiinnostunut toimimaan ainakin koelukijana, joskaan en nyt ikan koko kustarin hattua itselleni tohtisi ottaa. Vieläkö tekstiä syntyy ja olisiko lukijalle tarvetta? Homma voisi toimi vuorovaikutuspohjalta, eli olen itsekin tarkkasilmäistä tekstin ahmijaa vailla.