Humala on iloinen asia. Ja se, että kaupasta (kyllä, minusta Alko on kauppa) saa kohtuuhintaan myös sitä väkevämpää osastoa, vaikkapa viskiä, on vain hyvä juttu. En siis näe mitään pahaa sen enempää alkoholiveron alentamisessa kuin humaltumisessakaan. Toinen asia tietenkin on, kuinka humalaan ihminen itsensä vetää ja mitä humalassa toikkaroidessaan tekee. Mutta eikös jokaisen oma asia ole pitää huolta omasta humaltumisestaan tai käyttäytymisestään ylipäätään? Ei kai sitä alkoholin hintaa säännöstelemällä tehdä. Tai ei ole järkeä tehdä. Tai ei ole järkeä tehdä numeroa. No, oli miten oli: Viimeksi Nuspirit Helsingin järjestämillä Flow-festareilla ajattelin, että olin tehnyt kaikkien aikojen virheen lähtiessäni liikkeelle vesilinjalla (tosin vaihtoehdot olivat sattuneesta syystä vähissä). Ensinnäkin ärsyynnyin kaikesta, muun muassa ruuhkasta ja tuuppimisesta. Toisekseen, en jaksanut yhtä pitkään kuin muut. Puoli kolme aamuyöllä en ollut iloisessa nousuhumalassa, vaan valmista kauraa punkan puolelle. Sitä paitsi kokis, vesi ja vichy pissattavat. Ei hyvä juttu tapahtumassa, jossa Marlene Shawn kaltaista karismaattista souldiivaa palvova yleisö sulkee tien vessoille. Kun pääsin kotiin, olin uupunut mutta päättäväinen. Ensi vuoden Flow-festareilla joisin jääkylmän lasillisen gin tonicia tai pyörittelisin kielelläni savuista viskiä samalla kun kuuntelisin uuden ajan jazz-kokoonpanoa. En pysty näkemään asiassa mitään pahaa.